Eläimistö

Tässä esiteltynä joitain ceresläisiä eläinlajeja. Jos haluat itse kehitellä Ceresiin eläinlajin, kirjoita siitä lyhyt kuvaus, ja lähetä se sähköpostiini. Kuvausta saatetaan muokata hieman ja otan niitä vastaan sähköpostin/vieraskirjan kautta. Mikäli eläin on mielestäni täysin sopimaton, kerron siitä kyllä. Jos haluat nimimerkkisi johtavan linkkinä jonnekin sivullesi/blogiisi/sähköpostiisi, mainitse se viestissä.

Ceresissä esiintyy tässä esiteltyjen Ceresille ominaisten eläinten pääsääntöisesti eläimiä, jotka löytyvät Keski- ja Pohjois-Euroopan leveyspiireiltä myös Maassa.

A

Ajala, © Tinanja

– Elinikä 20 – 30 vuotta
– Asuu Pohjoisilla seuduilla ja Galatean jäätikön reunamilla.
– Tasalämpöinen.

Ajala on leguaanin ja käärmeen välimuodon omaksunut voimakkaan oloinen olento. Sillä on suuret, tummat, melkein mustat silmät ja pienet, terävät hampaat ja kynnet. Se on korkeudeltaan noin metrin ja sillä on voimakas häntä. Alajan syö kaikkea muuta kuin lihaa. Sille maistuu puun lehdet, kasvien versot ja marjat. POikasia Ajalannaaras saa kerrallaan kaksi, ja laji on suhteellisen harvinainen.

Armarelia, © Arlin

– Elinikä noin 300 vuotta

Usein vältetty ja kaukaa kierretty armarelia on suuri, noin 200 cm korkea ja kaksi kertaa niin pitkä, nelijalkainen liskoeläin. Eläin muistuttaa ulkomuodoltaan pyöreän pulleahkoa salamanteria ja osittain cirmordea. Mitään todisteita ei kuitenkaan ole, että armarelia ja cirmordea olisivat sukulaislajeja. Lajin ominainen ulkoasullinen piirre on sen koko kehoa peittävä paksu, panssarimainen nahka, mitä usein saatetaan käyttää kilpien tai raskaiden nahka-asusteiden materiaalina. Eläin on villi sekä armoton eikä sitä pysty kesyttämään. Se kokee toisten olentojen läheisyyden uhkauksena ja hyökkääkin lähimailla olevien olentojen kimppuun suurella koollaan. Eläin usein syö uhrin samantien. Eläimen heikkoutena on sen hitaus, joten uhattu ohikulkija usein pääsee juoksemaan karkuun. Lajia tapaa usein Maan keskiosilla ja Länsirannikon pohjoisseuduilla.

Armarelian liha on syötävää, mutta hyvin sitkeää ja hiukan kitkerän makuista. Lihan valmistaminen on hankalaa.

C

Cimorde, © Tinanja

– Elinikä noin 300 vuotta

Cimorde on suuri lisko-otus, jolla voi ratsastaa. Usein tätä kookasta olentoa tavataan usein Za’haninhaltioiden ratsuna. Cimorde muistuttaa ruumiinrakenteeltaan eniten leguaania, mutta lohikäärmemäisiäkin piirteitä löytyy. Pään sivuprofiili muistuttaa pienen lohikäärmeen päätä ja sillä on terävät kulmahampaat, ja se syö pienempiä eläimiä, ja joissain tapauksissa myös kasveja.
Cimorde elää kaikkialla muualla kuin aavikoilla. Sitä ei myöskään tavata saaristoilla tai kylien / kaupunkien lähettyvillä.

F

Forén, tulikukko, © Coral

Usein tulikoksi kutsuttu suurikokoinen lintu, forén, on melko harvinainen Ceresissä. Sitä kuitenkin havaitaan säännöllisin väliajoin ympäri maata. Noin pari kertaa vuodessa sen saattaa tavata Tritonin metsissä ja vuorilla. Tulikko on maakotkan kokoinen lintu, joka saalistaa piennisäkkäitä, pieniä lintuja sekä joissain tapauksissa myös kalaa. Nimensä tulikko on saanut siitä, että sillä on pitkät tulenpunaiset pyrstösulat. Saman värisiä sulkia löytyy myös niskasta ja päälaella tulikko on pieni punainen töyhtö. Yleensä naaraan pyrstösulat ja pään töyhtö ovat pienemmät kuin koiraalla. Forén pariutuu 2-5 vuoden välein ja saa 1-3 poikasta kerrallaan. Forén on usein yksiavioinen ja viettää suuren osan elämästään kumppaninsa kanssa. Tulikot voivat elää useita kymmeniä vuosia.

G

Greag, © Coral

Greag on lehmänkokoinen märehtijöihin kuuluva kotieläin. Sillä on komeat sarvet ja ruskea, melko lyhyt karvapeite. Sitä käytetään maatiloilla mm. pellon kyntämiseen ja muihin raskaisiin töihin. Se sopii niihin hyvin säyseän luonteensa vuoksi. Greagin lihaa myöskin syödään ja sen tuottamaa maitoa erityisesti, käytetään juomana ja ruoanvalmistuksessa. Uroksissa ja naaraissa ei ole erityisesti poikkeavia piirteitä mutta naarat ovat useasti hiukan suurempia ja niiden sarvet ovat hiukan vaatimattomammat.

Greagit ovat märehtijöitä ja syövät lähinnä tuoretta ruohoa, talvella myös kuiva heinä kelpaa. Greagit ovat yleisiä kotieläimiä ja niitä on ympäri ceresin lähes jokaisella maatilalla, jolla on niihin varaa.

K

Keijunkorennot, © Celeb, muokkaus Arlin

Keijunkorento on noin 10-15cm pituinen ihmismäisen vartalon omistava olento. Sen selästä lähtee sudenkorentojen siipien tapaiset siivet, eivätkä keijunkorennot ymmärrä puhetta. Keijunkorentoja tapaa usein veden äärellä ja jonka ympäristöstä he tekevät erilaisista ruohoista ja lehdistä itselleen vaatteet. He elävät vain yhden keäsn, jonka jälkeen heidän kehonsa muuttuvat ontoiksi ja ‘lasisiksi’. Keijunkorennoilla ei ole magiaa, vaikka he tekevätkin ‘lyhtyjä’, jotka palavat yhden yön.

Kirtti “tirrikka”, © Coral

Kirtti on pieni vertaimevä hyönteinen joka tunnetaan monesti kansan keskuudessa myös nimellä “tirrikka”. Se on lentävä erittäin pieni hyönteinen, joka muistuttaa hyttystä. Niitä on erittäin paljon maaseudulla ja erityisesti sankoissa metsissä. Kirtti ei ole ihmiselle mitenkään vaarallinen mutta se käyttää ravinnokseen myös ihmisen verta, ja sen purema aiheuttaa inhottavan polttavan tunteen. Hyönteisellä on pitkät terävät “kulmahampaat” joilla se puraisee tiensä ihon läpi.

Ceresiläinen kansanperinne tuntee useita eri keinoja inhottavien hyönteisten karkottamiseen. Kansa on kehittänyt mm. monia pahan hajuisia voiteita iholle levitettäväksi, jotta “tirrikat” karttaisivat hajua.

L

Liisha, © Coral

Pieni varpusen kaltainen lintu. Se on väritykseltään rusehtavan harmaa ja sen siivissä on kapeat valkoiset raidat. Se syö ravinnokseen marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja hyönteisiä. Se elää Ceresin mantereen eteläisissä osissa ja tritonilla, mutta matkustaa aina talven kylmimmiksi kuukausiksi pohjoisempaan missä on lämpimämpää.
Liisha on melko yleinen ja niitä näkee usein niin maaseudulla kuin metsissäkin. Se saa tavallisesti yhdet poikaset alkukesästä ja mahdollisesti toiset jo loppukesästä. Liishan laulun kuulee monesti keväisin ja kesäisin. Se on kuin sointuva vihellys, ti-tiit-ti-tii.

M

Metola, © Coral

Metola on vedessä elävä käärmemäinen otus. Niitä kutsutaankin kansan keskuudessa usein yksinkertaisesti meri- tai vesikäärmeiksi. Metolat ovat yleensä n. 20 – 100 cm pitkiä, mutta pisimmät niistä voivat olla jopa yli 2-metrisiä. Metolat syövät pieniä kalanpoikasia, erilaisia vesikasveja, vesihyönteisiä ja levää. Ne ovat siis melko kaikkiruokaisia. Käärmeet ovat aina melko harmahtavia, mutta niissä on myös ruskean, vihreän tai sinisen sävyjä. Niiden pää on hiukan suurempi kuin useimmilla muilla käärmeillä. Sen päässä on vain yksi pyöreähkö pikimusta silmä, jossa on liikkuva silmäluomi. Nuorilla metoloilla ei ole näkyviä suomuja, vaan vuosittain uusiutuva nahka on karheaa ja paksua. Vanhetessaan metolat saavat nahkaansa kuitenkin suomunkaltaisen pinnan. Metolat ovat levinneet melko laajalle, mutta niitä voi tavata vain lämpimimmillä vesillä. Toisin sanoen jäätikön läheltä näitä käärmeitä ei löydä. Metolat pariutuvat muutaman vuoden välein ja saavat 4-5 poikasta kerrallaan.

N

Namaoki, © Coral

Namaoki on n. puolen metrin korkuinen koiraeläin. Sillä on lyhyt, karkea turkki, joka voi väritykseltään olal lähes mikä tahansa. Namaoki on lähes kaikki ruokainen ja syö melkein mitä tahansa kasveista ja hyönteisistä jäniksen kokoisiin eläimiin. Se käyttää myös mieluusti hyödykseen ihmisten pihoilta löytämiään jätteitä.

Namaoki voi saada poikasia ympäri vuoden, yleensä kuitenkin vain 2-3 kerrallaan. Namaoki on kooltaa noin 70 cm korkuinen ja pituudeltaa noin metrin, jos häntää ei lasketa. Hännän pituus on noin 50 senttiä. Namaokin tunnistaa parhaiten sen suurista pystyistä korvista, joilla se tarkkailee ympäristöään.

Narke, © Coral

Narke on eräänlainen pieni lentolisko. Tosiasiassa se ei kylläkään pysty edes lentämään, ainoastaan liitelemään melko pitkiä matkoja esim. puusta toiseen, kuten liito-oravat. Narkeja elelee jonkin verran metsissä ympäri Ceresiä. Ne ovatkin värityseltään harmahtavan vihreitä ja niiden epätasainen väritys on loistavasuojaväri puiden lehvästössä. Lisko on n. oravan kokoinen, sen pää on pieni ja häntä pitkä. Raajat ovat hennot mutta pitkät, ja “pitkäsormiset”. Raajojen väliin jää nahkamaiset “siivet” aivan kuten liito-oravilla.

Ruokavalioon kuuluvat lähinnä hyönteiset ja toisinaan jopa linnunmunat.

Nornat, © Geez

Perhosmaisia, pienen pieniä olentoja. Heillä on yhteensä kuusi raajaa (kolme kehon molemmin puolin). Kasvot ovat kuitenkin haltiamaiset ja suipohkot, pitkiä suippokärkisiä korvia myöten. Heidän siipiensä värit vaihtelevat samaan tapaan kuin Maapallon perhostenkin, eli tiettyä väriskaalaa ei todellakaan ole. (Mutta tsk, jättäkää ne kultaiset perhosenne sinne tietokoneen sille puolen.) Silmät ovat hyönteismäisellä tavalla suuret ja tummat, ja niissä on verkkokalvo pinta. (Vrt. kärpästen silmiin.)
Nornat kutovat hopealankaa. Kun kyseistä luomusta asettaa murtuman kohdalle, murtuma parantuu kuin itsestään. Nornat ovat kuitenkin älykkäitä ja ajattelevia olentoja. Usein parantajat tekevät kyseisen lajin edustajien kanssa jonkinasteista yhteistyötä: nornat ovat nimittäin todella persoja sokerille. Usein parantajat käyvätkin vaihtokauppaa “sinulle sokeriuutetta, minulle lankaa”-mallilla.

R

Rämelisko © Kide

  • Elinikä 2000 – 3500 vuotta (uskomus)
  • Syntyvät rämeiltä tai muuten kosteilta paikoilta löydetyistä suurista munista
  • Hyvin harvinainen

Lentävä tulilisko on pienehkö lentävä lisko, joka muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan pitkälti lohikäärmettä. Tästä syystä onkin kansankielessä yleistynyt nimitys rämelohikäärme, vaikka pienet liskot eivät lohikäärmeille mitään sukua olekaan. Otukset ovat noin 20 cm:n korkuisia ja noin 70–80 cm:n pituisia häntä mukaan lukien. Liskoja peittää kauttaaltaan paksujen suomujen kerros ja selkää pitkin kulkee luupiikkien rivi. Luupikkeejä löytyy myös liskon leuasta ja poskilta. Lisäksi pään päältä lähtee takaviistoon kaksi paksua, hieman kaartuvaa sarvea. Tanakat jalat päättyvät kolmeen varpaaseen, joista jokaisessa komeilee paksu kynsi. Liskojen siivet ovat yleensä melko kookkaat ja myös niiden ylimmän nivelen kärjestä löytyy pitkä kynsi. Rämelohikäärmeiden väritys on aina tumma, mutta se voi vaihdella erilaisissa mustan, ruskean ja punertavan sävyissä. Tulilisko pystyy nimensä mukaisesti syöksemään tulta, mutta hyvin mitättömiä määriä.

Lisko on lihasyöjä, jolle kelpaa melkein kaikenlainen liha. Itse lentolisko pystyy metsästämään hyönteisiä ja pieniä jyrsijöitä, joskus se onnistuu nappaamaan myös pikkulintuja ruoakseen.

Tuliliskoja näkee lemmikkeinä aina silloin tällöin, kun joku onnekas on liskon munan itselleen löytänyt ja saanut sen kuoriutumaan. Munia kuitenkin löydetään hyvin harvoin ja tällöinkin haudonnan onnistuminen on epätodennäköistä, sillä harvat enää tunnistavat niitä muniksi. Lentävien tuliliskojen alkuperää on vain arvailtu. Se kirjoitettu ja suusta suuhun kulkeva tieto mitä on jäljellä ei kerro mistä liskojen munia on tullut vaan vain sen, että niitä on aina silloin tällöin löydetty lähinnä rämeiltä, soilta tai muuten kosteilta alueilta. Tarinoista päätellen löydetyt munat ovat kuoriutuneet, kun ne ovat saaneet sopivasti lämpöä tarpeeksi pitkän aikaa. Lisäksi vanhoista taruista on pääteltävissä se, että lentävät tuliliskot selvästikin linnunpoikasten tapaan leimautuvat ensimmäiseen elävään olentoon, johon ottavat kuoriutumisen jälkeen kontaktin. Niitä on kuvailtu uskollisiksi otuksiksi, jotka emäntänsä tai isäntänsä kuoltua eivät huoli enää muita “kumppanikseen” vaan ovat tämän jälkeen hävinneet enää palaamatta takaisin.

Tuliliskojen lisääntymisestä löytyy useita taruja. Useimmin niissä puhutaan salaisista tapaamispaikoista, jonne kumppaninsa menettäneet pikkuliskot vaistomaisesti hakeutuvat ja lopulta yleensä kohtaavat muita lajikumppaneita. Toinen toistuva taru vertaa pikkuliskoja fenix-lintuihin, jotka kuolemansa jälkeen syntyvät aina uudelleen. Tulivatpa pienet kiveä muistuttavat munat mistä hyvänsä, ne ovat aina olleet harvinainen löytö ja käyvät aina vain harvinaisemmiksi. Tähän syytä ei tiedetä.

Tarkkaa tietoa siitä kuinka vanhaksi lentävät tuliliskot voivat elää ei ole, mutta vanhoissa taruissa niiden sanotaan elävän pidempään kuin haltijat, mutta lyhempään kuin tavalliset lohikäärmeet. Maksimi-iän arviot vaihtelevat 2000 ja 3500 vuoden välillä. Toisaalta on myös mahdollista, ettei ihmiseen leimautunut olento elä pitkään sen jälkeen, kun se menettää kumppaninsa, vaikka sillä olisi ollut vuosisatoja jäljellä, mikäli se olisi voinut sen viettää kumppaninsa rinnalla.

U

Uragan, © Tinanja

– Elinikä noin 15 – 25 vuotta

Uragan on kauriin tapainen, siivekäs olento, joka elää metsissä ja aavoilla alueilla. Sitä tavataan usein Tritonin metsissä, mutta joskus myös mantereella, aavikoituneilla alueilla. Uragan suosii usein suojaisia, tiheitä metsiä, vaikka viihtyykin aavikoilla. Sen asuinalueisiin vaikuttaa usein paikat, joissa ihmiset asuvat. Usein nimittäin Uraganeja tavataan ihmis-/muun asutuksen lähettyviltä, vaikka tämä olento ei olekaan kesy.

Sen väritys on aina musta, siivet ovat usein harmahtavatkin. Siivet muistuttavat etäisesti Ajanlanien siipiä ja niiden kärkiväli on aina kolme kertaa tämän olennon korkeus. Uragan on keskikokoisen ponin kokoinen eli noin 130 cm korkea. Sillä ei ole harjaa, häntä on kuten aasilla, korvat samaten. Pää muistuttaa kauriin päätä, samoin kuin muu ruumiinrakenne, mutta sillä on kaviot.
Uragan syö ruohoa, puiden lehtiä ja muuta tuoretta. Talvisin tämä olento ( uskokaa tai älkää ) nukkuu, kuten karhut Maassa.

W

Wakuuji, © Coral

Wakuuji on Ceresin metsissä elelevä, suloinen, hiukan haisunäätää tai oravaa muistuttava piennisäkäs. Se on väritykseltään vaaleanruskea ja sen selkää koristavat valkoiset raidat, jotka ulottuvat nenän päästä tuuhean hännän kärkeen. Hännän alus on tummempi kuin muu väritys. Päässä on pienet pystyt korvat ja suuret tummat silmät, sekä terävät talttahampaat. Jalat ovat melko lyhyet, mutta niillä pääsee silti juoksemaan kovaa vauhtia ja tarpeen tullen jopa kiipeämään puuhun. Wakuujin ruokavalio koostuu pähkinöistä ja siemenistä, joita se myös varastoi talven varalle. Kylmimmillä alueilla wakuujit nukkuvat n. kuukauden ajan talviunta välttyäkseen kylmimmältä ajalta. Koko vaihtelee välillä 20-30 cm, paino n. 1kg. Wakuujinaaras saa vuodessa yhden tai kaksi pesuetta, joissa poikasia on 4-6. Ensimmäinen on keväällä ja mahdollinen toinen keskikesällä. Poikasia tulee paljon mutta monet eivät selviä ensimmäisestä talvestaan. Wakuuji on melko yleinen laji Ceresin ja Tritonin metsäisillä alueilla. Sillä on myös harvinaisempi harmaa sukulaislaji, worumi joka elää kallioisilla ja vuoristoisilla seuduilla.